Minä olen, me olemme.
Paras aika päivästä varhainen aamu.
Edessä 24 uutta tuntia.
Pitkä viikonloppumme viimeistelee itseään, loppusuoralla olemme. Huomena, maanataina paluu arkeen, työhön.
Joka aamu olemme suunnistaneet metsään, pari-kolme tuntia aamusta , päivästä vierähtäneet kuin varkain.
Pojat juoksevat, leikkivät, haistelevat, puuhaavat omiaan.
Minä ajattelen, ajattelen ja en ajattele, mitään.
Hienoja hetkiä.
Kävellä omissa ajatuksissaan yli kantojen ja kivien.
Katse seuraten koirien riemua, joka on leijailee ilmassa hilpeänä. On käsin kosketeltavaa.
Joskus olen verranut tunnetta, kuin "suihkun jälkeen" oloon.
Keho, mieli yhtä puhdas.
Metsässä vaeltelu on kuin kävisi suihkussa, virkistäytymässä.
Yhtä puhdistava kokemus.
Viikonloppu mennyt aika lailla sosiaalisissa merkeissä.
Eilen Marlo´n sai ensimmäistä kertaa "koiravieraita" omalle
reviirilleen, omaan kotiinsa.
Tietynlainen tulikaste. Suoriutui hienosti siitä!
Näin jälkeenpäin ajatellen, voiko helpompia koiria olla, kuin
vinttikoirat, sosiaalisesti!
Iltamme sujui ongelmitta.
Toki lieviä pörinänäytteitä Salukini antoivat, ystäväni
puolanvinttikoirille;) Erityisesti nuorelle, puolen vuoden ikäiselle
uros- polskille Gasthonille .
S-B.n oli tehtävä selväksi että HÄN on se The Boss tässä talossa.
Ja täytyy myöntää, sanoa että en lakkaa ihailemasta Sunnyboyta. Joka on
kaikin puolin lunastanut paikkansa Johtajana.
Johtajana joka antaa myös tilaa muille.
Marlo`nin ihailu menee omani edelle.
Tai ihailu ja ihailu.. suloinen liehittely, mielistely, S-B.n huulien
nuoleminen, halailu...
Sunnyboy seisoo jykevänä kuin kallio Marlo`nin suosionosoitusten
edessä.
Aika näyttää kuinka suhde muuttuu ajan, iän myötä;) Luulen että
jykevän, jämäkän kallion seinämät eivät murene, vahvistuvat vain.
sunnuntai, 15. lokakuu 2006