... Syyskuu kauniimpi.
Symbolisesti monessakin mielessä. Sadonkorjuun aikaa.
Lempeitä, himmeitä, tummia iltoja. Lyhtyjä luumupuussani.
Viileyttä. Yön aikana syntyneitä kastehelmiä, pisaroita.
Elokuu viimeistelee kesän, valmistelee meidät
vastaanottamaan syksyn raikkauden.

Minne, mihin katosi kesäkuu? Minne heinäkuu?
Ne vain menivät omia aikojaan. Katosivat päivä kerrallaan.
Yksitellen. Jättäen mieleeni muistoja kesästä 2007.
Muistoja jotka haalistuvat ajan myötä. Muuttuvat
merkityksettömiksi. Muistoja jotka voimistuvat, muuttavat
muotoaan. Jatkavat elämää. Muistoja jotka aika ajoin valtaavat
mielen synnyttävät hymyn, haikeudenkin. Varastoituvat antamaan
voimaa ja uskoa matkalla uuteen kevääseen, kesään.

Tällä hetkellä tunnen jo syksyn odotusta jopa kaipuuta.
Joka vuosi ilokseni huomaan tarvitsevani kaikkia neljää vuodenaikaa.
Huolimatta siitä että aina kesän saapuessa ajattelen, olisipa kesä
ikuinen, jatkuisi loputtomiin. Mutta ei!
Tarvitsen vaihtelua. Tässäkin suhteessa kuten muutenkin elämässäni.
Syksy ikäänkuin antaa lupauksen jostakin. Mahdollisuuden aloittaa
jotakin alusta. Oppia uutta. Hiljentyä.

Ennen todellista syksyä nautitaan elokuusta!
Yhdessä ja yksin. Vietetään sadonkorjuujuhlat. Toivotetaan syksy
tervetulleeksi. Kesäisesti helmeilevät espanjaiset cavat vaihtuvat
syysiltoja lämmittävään intialaiseen spice-rommiin. Pian on aika
kaivaa kaikki ihanat neuleet, villapaidat, sukat, huivit ja pipot
korville ja silmille. Hih, ei niin etten näkisi ja kuulisi mitään,
vaan niin että on hyvä olla, kotoista, turvallista. Mutta ennen sitä.
Hyvää intiaanikesää, elokuuta kaikille. Varsinkin Sinulle!