Joskus tuntuu siltä kuin joka toinen päivä olisi perjantai. Näin aika synnyttää harhan. Päivät voivat tuntua viikoilta,viikot kuukausilta, kuukaudet vuosilta.Tai päinvastoin. Luonto on näyttänyt tänään voimiaan.Se tulee sittenkin, kylmyys, luonnon hiljaiselo, talvikin. Tuuli on piiskannut puita,sade kastellut, pimeys hallinut päivää. Jostain syystä pidän tästä kaikesta.Ajassa on jotain, jotain kiehtovaa, jännittävää,kaunistakin. Kävelytiet, kadut näyttävät koristeellisilta. Kauniin keltaiset, punertavat, ruskean eri sävyt maalaavat tienpinnan. Syksy hehkuu, kunnes värinsä kadottaa. Lenkin jälkeen tuntuu rauhoittavalta, rentouttavalta palata kotiin.Kuin turvaan, lämpöön.

Marlo`nia on hauska seurata.Sillehän kaikki on uutta,elää, kokee elämänsä ensimmäistä syksyä. Välittäen intoa ja energiaa,toimintaa joka tarttuu meihin kaikkiin. Minä tunnen iloa seuratessa hurmaavaa salukinpentua joka silmin nähden nauttii hepuleista pudonneiden vaahteranlehtien päällä, kahisevat mukavasti tassujen alla! Vanhemmat salukit valppaina seuraavat, innostuvat myös, ovat valmiina leikkiin, juoksuun, ilonpitoon, hassutteluun. Ajatukseni tekevät retken kevättalveen.Meren jäälle,aurinkoiseen,kirkkaasen aamuun.Pojat viilettävät pitkin jään pintaa, näyttävät jenkkipojalle kuinka voi juosta, juosta ja juosta, välillä pyörähtäen kuin jäävalssia tanssien. Tuskin maltan odottaa hetkeä jolloin Marlon`kin tanssii jäällä, onnellisena, silmät nauraen! Palaan takaisin tähän, hetkeen,näen klaanini nauttivan yhdessäolostamme. Olemme turvassa, sisällä, kuin Karibian lämmössä.