Nyt on torstai. Tasaisen harmaa päivä. Koko viikko ollut tasaisen harmaata. Se on lokakuu, melkein puolessa. Ja kyllä on kuulkaa niin että jokin melankolinen hahmo istuu aika ajoin olkapäälläni, jakaa melankoliaa myös minulle. Onneksi positiivista sellaista. ( ei ainakaan vielä pahemmin, kiristä, kurista ja purista...)

Viikon työt takanapäin. Edessä pitkä viikonloppu jonka aion viettää koirieni sekä ystävien seurassa. Pitkästä aikaa on mahdollisuus istua iltaa, kuunnella ja puhua, tulla kuulluksi. Elää, tuntea se rikkaus, vuorovaikutus suhteessa toisiin ihmisiin. Sitä me tarvitsemme, ihmisiä. Jakamaan ilot ja surut. Tuntuu hyvältä olla rakastettu, pidetty. Joskus mietin mitä hyvää olen tehnyt, että olen saanut osakseni niin ihanien ihmisten ystävyyden. Niin työssä kuin kotonakin;)

Miellyttävän tunteen tuo ajatuksissa tuo myös koiruudet, niin koiruudet. Hassua, tuo sana. Jota vierastan. Nyt kuitenkin käytän sitä. Liikuttavin, on Marlo`n. Joka mennä porskuttaa täydellä teholla satoi tai paistoi. Ilolla, innolla eteenpäin. Marlo`nin olkapäällä ei istuskele minkään valtakunnan melankoliset hahmot. Pikemminkin jokin Veijari:) Joka innostaa, yllyttää toista riehumaan, peuhaamaan, örisemään, hyppimään, pomppimaan....eloisasti elämään. Todellinen piristys-ruiske syksyyn:) Salukinpentu. Marlo`nin asenne taitaakin olla RYHTI, PUHTI, INTO;) Josta voimme kaikki ottaa oppia. Niin, ja PERIKSI EI ANNETA;) Tuosta tulikin mieleeni että Terveisiä Kaijalle!